Yhtiökokous

Sampo Oyj:n 27.4.2017 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti jakaa vuodelta 2016 osinkoa 2,30 euroa osakkeelta. Osinko maksettiin 9.5.2017. Yhtiökokous vahvisti vuoden 2016 tilinpäätöksen ja myönsi hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle vastuuvapauden.

Yhtiön hallitukseen valittiin kahdeksan jäsentä. Hallitukseen valittiin uudelleen Christian Clausen, Jannica Fagerholm, Adine Grate Axén, Veli-Matti Mattila, Risto Murto, Eira Palin-Lehtinen, Per Arthur Sørlie ja Björn Wahlroos. Hallituksen toimikausi kestää seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka.

Hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan puheenjohtajakseen Björn Wahlroosin ja varapuheenjohtajakseen Eira Palin-Lehtisen. Nimitys- ja palkkiovaliokuntaan valittiin jäseniksi Veli-Matti Mattila, Risto Murto, Eira Palin-Lehtinen ja Björn Wahlroos (puheenjohtaja) sekä tarkastusvaliokuntaan Jannica Fagerholm (puheenjohtaja), Christian Clausen, Adine Grate Axén ja Per Arthur Sørlie.

Kaikkien hallituksen jäsenten on arvioitu olevan riippumattomia yhtiöstä ja yhtiön suurimmista osakkeenomistajista Arvopaperimarkkinayhdistyksen vuonna 2015 antaman hallinnointikoodin mukaisesti. Hallituksen jäsenten ansioluettelot ovat saatavilla osoitteessa www.sampo.com/hallitus.

Yhtiökokous päätti maksaa hallituksen jäsenille palkkioita vuonna 2018 pidettävän varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka seuraavasti: hallituksen puheenjohtajalle maksetaan 175 000 euroa, hallituksen varapuheenjohtajalle ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle 115 000 euroa, tarkastusvaliokunnan jäsenille 96 000 euroa ja muille hallituksen jäsenelle 90 000 euroa vuodessa. Hallituksen jäsenen edellytetään hankkivan yhtiökokouksen päätöksen perusteella Sammon A-sarjan osakkeita markkinoilta julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan 50 prosentilla hallituksen jäsenen vuosipalkkiosta, josta on ensin vähennetty verot ja vastaavat maksut.

Tilintarkastajaksi valittiin tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy, jolle päätettiin maksaa palkkio yhtiön hyväksymän laskun mukaan. KHT Kristina Sandin toimii päävastuullisena tilintarkastajana.

Yhtiökokous päätti osakkeenomistajan ja hallituksen esityksen mukaisesti, että yhteistilillä olevat osakkeet ja niihin perustuvat oikeudet menetetään. Päätös ei koskenut yhteistilillä olevia osakkeita, joiden siirtämistä arvo-osuusjärjestelmään on pätevästi vaadittu viimeistään 27.4.2017 klo 14 mennessä ja joita koskeva jälkivaihtovaatimus tuli täydelliseksi viimeistään 31.10.2017.

Noin 98,9 prosenttia yhtiökokouksessa annetuista äänistä kannatti esitystä yhteistilin osakkeiden ja niihin liittyvien osakeoikeuksien menettämisestä.

Yhtiökokouksessa oli sen alkaessa edustettuna 3 105 osakkeenomistajaa edustaen yhteensä 373 911 948 osaketta ja 378 711 948 ääntä.