Topdanmark

Topdanmark on Tanskan toiseksi suurin vahinkovakuutusyhtiö ja kuudenneksi suurin henkivakuutusyhtiö. Yhtiö on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. Topdanmarkilla on vahinkovakuuttamisessa 17 prosentin markkinaosuus. Yhtiö keskittyy henkilöasiakkaiden, maatalouden ja pk-yritysten vakuuttamiseen, ja sillä on noin 600 000 asiakasta. Yhtiö käsittelee vuosittain noin 300 000 korvaushakemusta. Henkivakuutuksissa Topdanmarkilla on 9 prosentin markkinaosuus Tanskassa.

Vuoden 2017 lopussa Sampo Oyj omisti 41 997 070 Topdanmarkin osaketta, mikä vastaa 46,7 prosenttia Topdanmarkin koko osakekannasta ja 48,9 prosenttia niihin liittyvistä äänioikeuksista. Sampo käsittelee taloudellisessa raportoinnissaan Topdanmarkia 30.9.2017 alkaen tytäryhtiönä IFRS-sääntöjen mukaisesti (lisätietoja saatavilla Topdanmarkin konsolidointi -osiossa).

4.4.2017 pidetty yhtiökokous päätti peruuttaa hallitukselle annetun valtuutuksen omien osakkeiden ostamiseksi. Tammi – maaliskuun 2017 osavuosiraportissa hallitus esitteli uuden voitonjakopolitiikan, jonka mukaan Topdanmark jatkaa kurinalaista politiikkaansa pääomien käytön suhteen välttääkseen tarpeettoman pääoman kumuloitumisen. Voitonjakosuhde on vähintään 70 prosenttia.

Hallitus esittää vuoden 2018 yhtiökokoukselle, että osinkoa jaetaan 1 710 miljoonaa Tanskan kruunua (230 miljoonaa euroa), eli 19 Tanskan kruunua osakkeelta. Yhtiökokouksen hyväksyessä osinkoehdotuksen Sammon osuus osingosta on 107 miljoonaa euroa.

Seuraava teksti perustuu Topdanmarkin 25.1.2018 julkaisemaan tilinpäätöstiedotteeseen vuodelta 2017.

Topdanmarkin tulos ennen veroja nousi 300 miljoonaan euroon, josta vahinkovakuutuksen osuus oli 257 miljoonaa euroa ja henkivakuutuksen 33 miljoonaa euroa.

Sen johdosta, että Sampo-konserni aloitti Topdanmarkin konsolidoinnin tytäryhtiönä, kirjattiin Topdanmark-segmenttiin Sammon omistuksen käyvän arvon ja kirja-arvon erotus 30.9.2017 kertaluonteisena 706 miljoonan euron voittona. Sampo Oyj:n osuus Topdanmarkin hankintahinnasta asiakassuhteille allokoidusta osuudesta poistetaan 10 vuoden aikana Topdanmark-segmentissä, mikä johtaa vuosineljänneksittäin noin 5 miljoonan euron poistoon verojen jälkeen (sisältyy erään Liiketoiminnan muut kulut).

Vahinkovakuutuksessa maksutulo kasvoi 1,4 prosentilla 1 208 miljoonaan euroon. Aikaisempien vuosien vastuuvelan purku 46 miljoonaa euroa syntyi ensisijaisesti moottoriajoneuvo- ja sairaus/tapaturmavakuutuksissa. Vuoteen 2016 verrattuna suurvahinkoja oli 15 miljoonaa euroa vähemmän, mikä paransi Topdanmarkin vahinkosuhdetta 1,2 prosenttiyksiköllä.

Yhdistetty kulusuhde vuodelta 2017 oli 82,0 prosenttia (85,1). Ilman aiempien vuosien vastuuvelan purkua yhdistetty kulusuhde oli 85,8 prosenttia (90,4). Liikekulusuhde oli 16,1 prosenttia (16,4). Aleneminen johtuu muun muassa henkilöstön määrän vähenemisestä.

Henkivakuutuksessa bruttomaksutulo kasvoi 11,0 prosenttia 1 109 miljoonaan euroon (999) vuodelta 2017. Sijoitussidonnaisen sopimusten osuus oli 94 prosenttia uusmyynnistä vuonna 2017.

Topdanmarkin vakavaraisuusasemaa on kuvattu Vakavaraisuus-osiossa.