Muut tapahtumat
Topdanmarkin konsolidointi
Sampo käsittelee 30.9.2017 alkaen Topdanmarkia konsernin taloudellisessa raportoinnissa IFRS:n mukaisesti tytäryhtiönä. Aiemmin toukokuusta 2011 alkaen Topdanmark oli konsolidoitu osakkuusyhtiönä vahinkovakuutussegmentissä.
Sampo raportoi ennen 30.9.2017 tuloslukunsa kolmelta segmentiltä: vahinkovakuutus (ml. Topdanmark), henkivakuutus ja omistusyhteisö (ml. Nordean tuloksesta Sammolle kirjattava osuus). Topdanmarkin tytäryhtiönä käsittelyn seurauksena Sampo on muuttanut raportointiaan ja julkistaa tuloslukunsa neljältä segmentiltä: If, Topdanmark, Mandatum ja Omistusyhteisö (ml. Nordea).
Tammi–syyskuun 2017 osavuosiraportissa Topdanmarkin tase oli jo yhdistetty kokonaisuudessaan Sampo-konsernin taseeseen. Topdanmarkin tuloslaskelmaerät raportoidaan 1.10.2017 alkaen Sampo-konsernin konsernitilinpäätöksen Topdanmark-segmentissä rivi riviltä. Sampo Oyj:n osuus Topdanmarkin hankintahinnasta asiakassuhteille allokoidusta osuudesta on 271 miljoonaa euroa. Tämä osuus tullaan poistamaan 10 vuoden aikana, mikä johtaa vuosineljänneksittäin noin 5 miljoonan euron poistoon verojen jälkeen.
Sammon Topdanmark-omistuksen hankintahinnan ja 30.9.2017 mukaisen käyvän arvon erotus, 706 miljoonaa euroa, kirjattiin vuoden 2017 kolmannen neljänneksen tulokseen.
Muutoksia konsernirakenteessa
Sampo on käsitellyt 30.9.2017 alkaen Topdanmarkia konsernin taloudellisessa raportoinnissa IFRS:n mukaisesti tytäryhtiönä. Aiemmin toukokuusta 2011 alkaen Topdanmark oli konsolidoitu osakkuusyhtiönä vahinkovakuutussegmentissä.
Tytäryhtiö If Vahinkovakuutusyhtiö Oy:n (Suomi) muutos ruotsalaisen If Skadeförsäkring AB:n sivuliikkeeksi saatiin päätökseen asianmukaisten viranomaislupien saamisen jälkeen 2.10.2017.
Mandatum Lifen tytäryhtiö Mandatum Life Baltic SE sulautui toukokuussa 2017 julkistetun suunnitelman mukaisesti emoyhtiöönsä 1.12.2017, josta alkaen Mandatum Lifen Viron, Latvian ja Liettuan toiminnot ovat Mandatum Lifen sivuliikkeitä.
Vakuutuskannan siirto Mandatum Lifestä Danske Bankille
Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö ilmoitti 27.10.2016 käyttävänsä oikeuttaan myydä Danske Bank Oyj:n Suomen palveluverkoston kautta myydyn vakuutuskantansa Danske Bankille tai sen osoittamalle taholle. Siirrettävän vakuutuskannan arvonmääritys valmistui 19.6.2017 ja vakuutuskannan arvoksi 31.12.2016 määritettiin 334 miljoonaa euroa. Kannansiirron odotetaan tapahtuvan vuoden 2018 aikana. Myyntivoitosta tulee maksettavaksi verolainsäädännön mukainen vero. Kaupalla on positiivinen vaikutus Mandatum Lifen vakavaraisuuteen.
Muutoksia konsernin johdossa
Timo Vuorinen, entinen If Vahinkovakuutuksen Suomen yhtiön toimitusjohtaja, Henkilöasiakkaat-liiketoiminnan Suomen Sales & Service -yksikön johtaja sekä Baltian-liiketoiminnan vetäjä, jätti operatiiviset tehtävänsä marraskuussa 2017 ja jäi tämän seurauksena pois Sammon johtoryhmästä. Muutos liittyy päätökseen sulauttaa If Vahinkovakuutusyhtiö Oy (Suomi) ruotsalaiseen If Skadeförsäkring AB:hen. Vuorinen jatkoi Sampo-konsernin palveluksessa vuoden 2017 loppuun asti.