Mandatum Life – rahan ja hengen asiantuntija
Mandatum Life on arvostettu asiakasvarojen hoitaja ja henkilöriskien turvaaja Suomessa ja Baltiassa. Mandatum Life -konserni tarjoaa asiakkailleen kattavat varautumisen ja vaurastumisen palvelut, johon kuuluvat räätälöidyt sijoitussidonnaiset vakuutukset ja niihin liittyvä varainhoito, henkilöriskivakuutukset ja yritysten eläke- ja palkitsemisratkaisut sekä niihin liittyvä konsultointi.
Mandatum Lifen uusmyynnin pääpaino on sijoitussidonnaisissa vakuutuksissa, kuten kapitalisaatiosopimuksissa, ryhmäeläkevakuutuksissa ja palkkiorahastoissa sekä henkilöriskejä turvaavissa riskivakuutuksissa. Näiden osalta Mandatum Lifella on Suomessa omat myyntikanavansa: yritysmyyntiin erikoistuneet myyntiryhmät, varainhoitoasiakkaisiin keskittyneet varainhoitajat sekä olemassa olevan asiakaskannan lisäpalveluihin keskittyvä Asiakaspalvelu. Omien myyntikanavien lisäksi Mandatum Lifella ja Danske Bankilla on ollut vuodesta 2007 voimassa oleva jakelusopimus. Vuonna 2007 sovittiin myös Mandatum Lifen oikeudesta myydä vakuutuskanta Danske Bankille. Mandatum Life ilmoitti lokakuussa 2016 käyttävänsä kyseistä oikeutta, minkä seurauksena Danske Bankin kautta hankittu vakuutuskanta tulee siirtymään Danske Bankille tai sen osoittamalle taholle arviolta vuoden 2018 lopulla.
Mandatum Life -konserni on tarjonnut omia sijoitussidonnaisiin sopimuksiin liittyviä varainhoidon palveluita vuodesta 2008. Mandatum Life tarjoaa oman sijoitusosaamisensa asiakkaidensa käyttöön. Mallia kutsutaan kanssasijoitusstrategiaksi, mikä tarkoittaa, että Mandatum Life sijoittaa kohteisiin, jotka ovat osa yhtiön sekä sen kumppanien menestyksekästä oman taseen sijoitustoimintaa. Kanssasijoittamisen piiriin pääsevät niin institutionaaliset sijoittajat ja varainhoitoasiakkaat kuin muut sijoitussidonnaisissa palveluissa, esimerkiksi eläkevakuutuksissa olevat asiakkaat. Digitaalisten palveluiden kautta entistä suurempi joukko Mandatum Lifen henkilöasiakkaita ja yritysten henkilöstöä tulee palvelun piiriin.
Yritysten ja yrittäjien palvelu vahva strateginen painopistealue
Mandatum Lifen tavoitteena on vahvistaa asemaansa Suomen suurimpana henki- ja lisäeläkevakuuttajana yritysasiakassegmentissä. Mandatum Life arvioi, että suomalaisten tarve varautua eläkeajan toimeentuloon kasvaa entisestään vuoden 2017 alusta voimaan tulleen eläkeuudistuksen myötä. Uudistuksen tavoite on pidentää työuria. Mandatum Lifen näkemyksen mukaan motivoitunut henkilöstö on avain työurien pitenemiseen. Henkilöstöön panostamalla vaikutetaan merkittävästi työurien kestoon ja työmotivaatioon sekä yrityksen tuloksentekokykyyn. Mandatum Life tarjoaa yrityksille kattavasti henkilöstön palkitsemiseen liittyviä palveluita.
Yritysasiakkaat ovat Mandatum Lifen asiakasstrategian keskiössä. Yritysten kautta vakuutetut ja palkitsemismallien piirissä olevat työntekijät luovat erinomaisen kohderyhmän Mandatum Lifen henkilöasiakkaille kohdistetuille palveluille, kuten säästäminen ja henkilöriskivakuutukset.
Laskuperustekorollisen vakuutuskannan hallinta
Olemassa olevan laskuperustekorollisen vakuutuskannan osalta yhtiön strategia on ylläpitää vakavaraisuusasema riittävän vahvana, mikä mahdollistaa sijoitustoiminnassa pitkällä aikavälillä matalariskisiä korkoinstrumentteja korkeamman tuoton tavoittelun. Laskuperustekorkoisen kannan alenevaa trendiä pyritään vauhdittamaan aktiivisesti. Solvenssi II:n siirtymäsäännökset yhdessä tämän vakuutuskannan alenevan trendin kanssa mahdollistavat yhtiölle tehokkaan pääomahallinnan tulevaisuudessa.
Mandatum Lifen tulos muodostuu kolmesta osa-alueesta: sijoitustoiminnan, riskiliikkeen ja kustannusliikkeen tuloksista. Kustannus- ja riskiliikkeen tuloksien osalta yhtiö tavoittelee kasvua sekä toimintaa tehostamalla että volyymejä kasvattamalla. Yhtiön taloudelliseksi tavoitteeksi on asetettu vähintään 17,5 prosentin oman pääoman tuotto (RoE).