Yritysvastuu

Sampo Oyj ja koko Sampo-konserni tiedostavat yhteiskuntavastuunsa ja kaikki konsernin yhtiöt ovat sitoutuneita vastuulliseen yrityskansalaisuuteen. Sampo sitoutuu toimintaansa kehittäessään edistämään taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristön kestävyyden periaatteita yhtiön etujen ja sidosryhmiensä odotusten mukaisesti.

Sampoa on jo pitkään sitouduttu johtamaan terveiden ja harkittujen liiketoimintaperiaatteiden mukaisesti. Nämä periaatteet ovat kuvattuna Sampo-konsernin toimintaperiaatteissa (Code of Conduct), ja ne näkyvät Sammon tavassa järjestää liiketoimintojensa hallinnointi ja siinä, miten Sammon työntekijät kohtelevat toisiaan työpaikalla, palvelevat asiakkaitaan ja hoitavat suhteita muihin sidosryhmiin. Sampo-konserni pyrkii tarjoamillaan tuotteilla ja palveluilla lisäämään omalta osaltaan hyvinvointia ja turvallisuutta yhteiskunnassa.

Sampo-konsernin yleinen hallinnointi perustuu ajatukseen, että emoyhtiönä Sampo Oyj asettaa yleisten periaatteiden avulla tytäryhtiöilleen kehikon, jonka puitteissa emoyhtiö odottaa tytäryhtiöiden organisoivan ja harjoittavan liiketoimintaansa. Nämä konsernitasoiset periaatteet asettavat raamit myös yritysvastuulle.

Sampo-konsernin käytännön yritysvastuutoiminta keskittyy tytäryhtiöihin. Tämä on loogista erityisesti sosiaalisen vastuun ja ympäristövastuun näkökulmasta, sillä tytäryhtiöissä vastataan asiakassuhteista, niissä työskentelee suurin osa konsernin henkilöstöstä ja suorat ympäristövaikutukset ovat niissä merkittävimmät. Lisäksi Sampo Oyj:n tytäryhtiöiden Ifin, Topdanmarkin ja Mandatum Lifen toiminnat poikkeavat toisistaan huomattavasti ja siksi myös niiden yritysvastuutoimenpiteet ovat suurelta osin erilaisia. Tytäryhtiöillä on omat liiketoiminnan erityispiirteitä vastaavat toimintatapansa yritysvastuuraportoinnissa.

Sampo on kuitenkin viime aikoina ryhtynyt luomaan entistä konkreettisempaa tapaa hallinnoida yritysvastuuta myös konsernitasolla. Tarkoituksena on vastata paremmin konsernin eri sidosryhmien ja lainsäädännön asettamiin vaatimuksiin. Vuonna 2017 Sampo jatkoikin muun kuin taloudellisen tiedon raportoinnin kehittämistä valmistautumalla konsernin ensimmäisen muuhun kuin taloudelliseen tietoon pohjautuvan selvityksen (Yritysvastuuraportti 2017) julkaisuun. Sampo-konserni julkaisee selvityksen Kirjanpitolain luvun 3a pykälän 5 mukaisesti. Selvitys on erillinen hallituksen toimintakertomuksesta ja se julkaistaan kesäkuun 2018 loppuun mennessä.